Milja Kukkonen historiallisesti Euroopan Girls On Track -joukkueeseen

FIA:n ja EU:n tukemana The Girls On Track -ohjelma huipentui viikonloppuna Euroopan finaaleihin Le Mansissa Ranskassa. Mukana oli kaikkiaan 27 karsintojen kautta tiensä loppukilpailuun selvittänyttä kuljettajaa 9 eri maasta. Suomea finaalissa edustivat Milja Kukkonen, Vilma Luukkonen ja Nora Farigu. Viikonlopun päätteeksi Kukkonen valittiin historiallisesti osaksi ohjelman Euroopan joukkuetta.

Nelipäiväisissä Ranskan Le Mansissa käydyssä The Girls On Track -finaaliin päässeitä Euroopan parhaita nuoria kuljettajia testattiin monipuolisesti niin ajovalmennuksen, kuin kestävyys- nopeus-, voima-, reaktio- ja muistitestien parissa, sekä erityisen workshop-session ja motivaatiohaastattelun myötä.

Viikonloppu huipentui sunnuntain ajoihin, jolloin ensin kaikista viikonlopun 27 kuljettajasta valittiin 9 finalistia kierrosaikojen ja koko viikonlopun suoritusten perusteella. Finaalin päätteeksi kuusi kuljettajaa valittiin Euroopan valmennusryhmään. Yksi valituista oli Suomen Milja Kukkonen.

– Aluksi en uskonut, että pääsen mukaan. Finaaliajo ei ollut minulta paras mahdollinen suoritus, olisin voinut kiristää. Mutta oli kyllä mahtava fiilis valinnasta, 16-vuotias Kukkonen kertoi.

Kukkonen oli erittäin tyytyväinen koko viikonlopun antiin. Koko Suomen tiimi näytti kierrosaikojen perusteella useaankin otteeseen ajamisen mallia kilpasiskoilleen, mutta jälkeen ei jääty myöskään fysiikkapuolessa.

– Kuntotesteissä näki hyvin missä menee suhteessa muihin. Kuntopuoli oli minulla vahva, joten sen kanssa ei koitunut ongelmaa. Valmentajilta sai neuvoja, miten kannattaa ajaa missäkin kohtaa. Le Mansissa kelit vaihtelivat, joten sain hyviä vinkkejä erilaisiin olosuhteisiin. Suomalaisten ja muiden maiden tyttöjen kanssa meillä oli tosi hyvä yhteishenki. Tykkäsin kyllä tosi paljon, kuvaili Kukkonen viikonloppua.

Euroopan valmennusryhmä tukee tyttöjen autourheilu-uraa

Muut Euroopan valmennusryhmään valitut olivat Nina Pothof Alankomaista, Michalina Sabaj Puolasta, Matilde Fidalgo Portugalista sekä Anna Glaerum ja Maja Hallén Fellenius Ruotsista.

Euroopan joukkueelle järjestetään kaksi treenileiriä loppuvuoden aikana, joilla heitä tuetaan eteenpäin heidän autourheilu-urallaan.

– Ensi kaudella ajan Formula 4:ssa. Toivon, että The Girls on Track -leirit hyödyntävät ajamistani siellä. Muuten menen vuosi kerrallaan ja katsotaan, miten suoritukset paranevat, Kukkonen visioi.

The Girls On Track on Kansainvälisen Autoliitto FIA:n Women in Motorsport komission ja EU:n Erasmus+ kansainvälinen kaksivuotinen ohjelma, jossa on mukana Suomen lajiliiton AKK-Motorsport ry:n ohella kaikkiaan yhdeksän Euroopan maata. Jokaisessa maassa järjestettiin kesällä 2018 paikallisia tapahtumia, joissa 13–18-vuotiaat tytöt pääsivät ajamaan kartingslalomia.

Kuva: FIA

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close