Kartingilla pyyhkii hyvin – lajipäällikkö mielissään tulevan vuoden tarjonnasta

Vahvassa myötävireessä olevan kartingin SM-sarjan kausi käynnistyy pian. Lajipäällikkö Pekka Säynevirta on syystäkin täpinöissään uuden kauden alkamisen kynnyksellä.

Kartingilla pyyhkii tällä hetkellä Suomessa hyvin. Hyviä uutisia SM-sarjan ympäriltä on tippunut pitkin talvitaukoa, ja lajiväki on voinut myhäillä tyytyväisyyttä eteenpäin otetuista askelista.

Kauden kruunaa historiallinen Suomessa ajettava kartingin MM-kilpailu, mutta myös oma SM-sarjamme voi hyvin ja paksusti. Osallistujamäärät ovat mukavaa katsottavaa, minkä lisäksi sarja saa näkyvyyttä valtakunnallisesti Ylen kanavilla Vantaan kisaviikonloppuna.

Säynevirralta loppuvat jo sanat kesken, niin vaikea on löytää enää uusia sanoja nykytilannetta hehkuttamaan.

– Olen saanut hehkuttaa useaan otteeseen kartingin tilanteen olevan valoisin vuosiin. On vaikea keksiä muuta termiä kuvaamaan nykytilannetta, Säynevirta kertoo viikko ennen SM-kauden käynnistymistä.

Säynevirta on erityisen ylpeä kartingin pääsemisestä mukaan Ylen SM-viikon ohjelmistoon. Lähetykseen panostetaan molemminpuolisesti, sillä kartingin parhaiden puolien ja vauhdinhurman esitteleminen laajalle yleisölle palvelee molempia osapuolia.

– Siitä tulee varmasti hieno ja erikoislaatuinen kilpailu. SM-kausi tulee muutenkin olemaan kokonaisuudessaan erittäin laadukas, ja koko vuoden kruunaa MM-startti “kotona” Suomessa, Alahärmässä.

Säynevirta uskoo, ettei hyvä fiilis ja tekemisen meininki voi olla tarttumatta koko suomalaiseen karting-perheeseen.

– Nautitaan tästä joka solulla. Uskallan jo tässä vaiheessa sanoa, että vuodesta on tulossa mahtava. Otetaan kaikki irti tästä ja puhalletaan jatkossakin yhteen hiileen, olemme osoittaneet mihin se kantaa.