Taistelu sarjapisteistä ja SM-mitaleista kovenee sekä kuumenee

Karting SM-sarjan kisakalenterissa seuraavaksi tapahtumapaikaksi oli merkattu Kouvolan Tykkimäki Circuit 2.-3.7.2022, missä ajettiin osakilpailut numerot 5 ja 6. Kouvolan rata sai monelta kuljettajalta kiitosta nopeudestaan ja Tykkimäki Circuit olikin yksi kauden odotetuimmista kisa-areenoista. Kouvolan FK-kerhon isännöimän osakilpailuviikonlopun sarjapisteistä käytiin jälleen kiivasta taistelua ja hikisen helteisissä olosuhteissa kuumeni ajoittain muutkin kuin rata. Työntäyteinen ja hikinen viikonloppu – kaikilla kisapaikalla olleilla. Tapahtumia riitti niin radalla kuin sen ulkopuolellakin.

Molempien päivien voitot nostivat Ketolan sarjakärkeen

Kouvolaan tultaessa sarjakärkenä Mini60-luokassa oli naapurimaan Theodor Toolbal, toisena Aapo Timonen ja kolmannella sijalla Simeon Ketola.

Mini60-luokassa on tälläkin kaudella nähty todella tasaväkisiä kamppailuita eikä Kouvola tehnyt poikkeusta. Loistavaa kautta ajaneelle Simeon Ketolalle Kouvolan viikonloppu oli todella vauhdikas ja voitokas. Ketola voitti suvereenisti sekä lauantain että sunnuntain finaalit ja saalisti huikean pistepotin, mikä riitti nostamaan Ketolan sarjakärkeen. Vaikka Ketola olikin viikonlopun nimi Mini60-luokassa, niin muitakin onnistujia viikonloppuun mahtui.

Yksi viikonlopun onnistujista oli Alvar Leino, joka teki lauantain finaalissa hienoa nousua ja kävi tiukkaakin tiukempaa taistelua osakilpailun kakkospaikasta Oliver Söönurmen kanssa. Rinnakkain ruutulipulle tulleen taistelukaksikon voittajaksi kurotti Leino, vajaan etukatteen erolla Söönurmesta. Täten sekä Leinolle että Söönurmelle kauden ensimmäiset palkintokorokesijoitukset, korkeimmalla korokkeella Ketola.

Mini60 lauantai TOP3:
I Samuel Ketola
II Alvar Leino +5.643
III Oliver Söönurm +5.691

Sunnuntain aika-ajoissa olosuhteet näyttelivät pienoista roolia, sillä ensimmäisen ryhmän kellottaessa nopeita kierroksiaan radan pinta oli sateisen aamun jäljiltä vielä märkä, kun taas toisen ryhmän startatessa radan pinta oli ehtinyt kuivua. Käyttöön otettiin 101 prosentin sääntö, jolloin lopulliset aika-ajotulokset järjestettiin vetoketjumallina. Aika-ajojen jälkeen tuloslistan kolmen kärki oli virolaisten hallinnassa: Theodor Toolbal, Meryl Peldes ja Aron Kivilo.

Edellispäivänä voittoon ajanut ja maksimipisteet ottanut Ketola ei täysin onnistunut sunnuntain aika-ajoissa, sillä sijoitus oli ”vasta” kahdeksas. Alkuerissä Ketola teki kuitenkin taas hyvää nousua, keräsi tarvittavia eräpisteitä ja sai lopulta finaalista lähtöpaikan ruudusta kaksi, paalupaikkakiinnitys oli Toolbalin. Ketolan vauhti ei ollut yön aikana kadonnut mihinkään, sillä toistamiseen viikonlopun aikana Ketola viiletti voittoon, yli kolmen sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Aapo Timoseen. Kolmanneksi päivän finaalissa ajoi Meryl Peldes, joka teki hyvän nousun lähtöruudusta viisi ja hiillosti tiukasti Timosta kisan loppuun saakka. Peldesin iskuyritys jäi kuitenkin uupumaan, joten Timonen tyylikkäästi ruutulipulla ennen Peldesiä.

Mini60 sunnuntai TOP3:
I Samuel Ketola
II Aapo Timonen +3.557
III Meryl Peldes +3.592

Sunnuntain TOP3 (vasemmalta oikealle): Aapo Timonen, Simeon Ketola, Meryl Peldes

Sarjatilanne Mini60:
Ketola Simeon, 217
Timonen Aapo, 200
Toolbal Theodor, 198
Söönurm Oliver, 154
Leino Alvar, 139

Koiviston komennossa koko lauantai, sunnuntaina Sammaliston soolofinaali

OK-luokassa Eemeli Koivisto oli lauantaina hurjassa vauhdissa ja täysin ylivoimainen. Koivisto piti hallittua komentoa eikä päivän voittajasta ollut mitään epäselvyyttä. Myös Alvar Siimesvaaralle päivä oli onnistunut ja tasainen suorittaminen siivitti miehen korkealle alkupäivän tuloslistoilla sekä ruutuun kaksi finaalissa. Lauantain finaalissa Veeti Nenonen nousi ruudusta kymmenen haastamaan Siimesvaaraa ja lopulta kakkossijasta käytiin näiden kuljettajien kesken hieno taistelu. Muutama kierros ennen maalia Nenonen kuittasi Siimesvaarasta ohi ja siinä järjestyksessä ajettiin ruutulipulle. Koivistolle suvereeni voitto, Nenonen toinen ja Siimesvaara kolmas. Koivistolle päivän pistepotti, täydet 28 sarjapistettä.

OK lauantai TOP3:
I Eemeli Koivisto
II Veeti Nenonen +3.965
III Alvar Siimesvaara +4.188

Jan Koski ja lauantaina Koski Motorsport -tiimille kolmoisvoiton ajaneet (vasemmalta oikealle): Veeti Nenonen, Eemeli Koivisto (voittaja) ja Alvar Siimesvaara

Sarjakärki Luka Sammalistolle lauantai oli vastatuuleen taistelua ja teknisten ongelmien selvittelyä. Lauantaina pisteittä jäänyt Sammalisto lähti sunnuntaihin luottavaisin mielin, sillä kalustomurheet oli selätetty ja syyt selvitetty. Aika-ajoista pohjat sekä ykkös- ja kakkossijat alkueristä takasivatkin Sammalistolle paalupaikan finaalista.

Lauantaita dominoineen Koiviston sunnuntai ei mennyt ihan toivotun käsikirjoituksen mukaan, sillä monenlaisia kapuloita heitettiin hämeenkyröläisen kisapäivän rattaisiin. Koivisto joutui mm. kilpakumppanin hiukan liian ahnaan ohitusyrityksen kohteeksi ja taival alkuerässä loppui siihen. Vähällä oli myös Koiviston koko osakilpailun keskeytyminen, sillä niskan retkahdus vaati lääkärin tutkimuksia sekä kisaluvan. Koiviston kilpailu sai onneksi jatkua ja toisesta alkuerästä otettu voitto paransi Koiviston osakkeita sekä lähtöruutua.

Finaalissa Sammalisto syöksyi paalulta kärkeen ja karkuun. Hallitusti ja turvallisessa johtoasemassa Sammalisto ruutulipulle ensimmäisenä ja kauden kolmanteen osakilpailuvoittoon yli kahden sekunnin voittomarginaalilla. Koiviston päivä sai lopulta hienon päätöksen, sillä ruudusta kuusi startannut hämeenkyröläinen kellotti finaalissa nopeita kierrosaikoja, teki vahvaa nousua ja ylitti maalilinjan toisena. Myös Nenosen vauhti oli jälleen vakuuttavaa ja kahdeksannesta ruudusta finaaliin lähtenyt Nenonen oli ruutulipulla kolmas. Sammalistolle voitto sekä täydet sarjapisteet päivästä. Toinen Koivisto ja kolmas Nenonen.

OK sunnuntai TOP3:
I Luka Sammalisto
II Eemeli Koivisto +2.195
III Veeti Nenonen +3.495

Sarjatilanne OK
Sammalisto Luka, 120
Koivisto Eemeli, 91
Nenonen Veeti, 86
Koivula Aaron, 84
Vahlberg Daniel, 78

Dubnitski ja Ritonen OKJ-luokassa voittoihin. Sakalalle kauden ensimmäinen palkintokorokesijoitus

Oulun kisan väliin jättänyt, Viron Mark Dubnitski aloitti lauantain vahvasti vieden aika-ajot sekä toisen alkuerän voiton nimiinsä. Paalupaikalta finaaliin lähtenyt Dubnitski piti voiton avaimet käsissään läpi finaalin ja virolaiselle melko ylivoimainen voitto. Martti Ritonen ruutulipulle toisena ennen Sebastian Lehtimäkeä, joka nousi hienosti kolme sijaa.

OKJ lauantai TOP3:
I Mark Dubnitski
II Martti Ritonen +1.634
III Sebastian Lehtimäki +2.424

Sunnuntai tarjosi ilahduttavasti myös uusia nimiä tuloslistojen kärkipäähän. Aika-ajoissa Mike Parhiala käskytti karttiaan sateen kastelemalla radalla hienosi, kellotti nopeimman kierrosajan ja petasi hyvät asetelmat alkueriin. Hyviä suorituksia Parhiala teki myös alkuerissä, mutta finaalissa sijoitukset tipahtivat. Martti Ritosen vauhti puolestaan pysyi myös sunnuntaina totutulla tasolla ja paalupaikka Ritoselle päivän finaaliin. Nousujonteista kautta ajanut Otto Sakala oli uusi nimi kärkikolmikossa, kun ensimmäistä OKJ-kauttaan ajanut Sakala onnistui lähes täydellisesti ja nousi jo haastamaan kärjen vauhtia. Sakala starttasi finaaliin ruudusta kaksi, masterina Ritonen ja kolmannesta ruudusta Dubnitski. Ritonen-Dubnitski  -kaksikko lisäsi tasaisesti johtomatkaa takana tuleviin, mutta kakkossija ei riittänyt menohaluiselle Dubnitskille. Virolaisen vauhti riitti kuittaamaan Ritosesta ohi ja ruutulipulla ensimmäisenä Dubnitski. Ajotavasta saatu viiden sekunnin rangaistus pudotti virolaisen kuitenkin korkeimmalta korokkeelta kakkospallille. Sakalalle kauden paras tulos sekä ensimmäinen palkintokorokesijoitus OKJ-luokassa. Onnistunut viikonloppu nosti Ritosen sarjakärkeen ohi Joel Pohjolan, jolle viikonloppu oli suuri pettymys.

OKJ sunnuntai TOP3:
I Martti Ritonen
II Mark Dubnitski +4.145
III Otto Sakala +4.194

OKJ-luokan sunnuntain TOP3 (vasemmalta oikealle): Mark Dubnitski, Martti Ritonen (voittaja), Otto Sakala

Sarjatilanne OKJ
Ritonen Martti, 110
Pohjola Joel, 93
Lehtimäki Sebastian, 83
Dubnitski Mark, 63
Miettinen Alfons, 52

KZ2-luokassa ajetaan CUP-arvosta

SM-sarjasäännöissä on maininta: ”Mikäli SM-luokan sarjaan ilmoittautuneiden osallistujamäärä jää alle 10 kuljettajan ensimmäisessä kilpailussa, ajetaan ko. luokassa CUP-arvosta”. Joensuun avausviikonlopussa KZ2-luokkaan oli ilmoittautunut vain kolme kuljettajaa, täten SM-sarjapisteistä tässä luokassa ei enää ajeta. Ainakaan tässä muodossa. Toivottavasti KZ2-kuljettajilla olisi myös mahdollisuus kamppailla vuoden 2022 SM-kullasta, olipa kilpailumuoto mikä tahansa. Mutta aika näyttää mitä SM-titteleiden metsästykselle tänä vuonna käy KZ2-luokassa.

Kouvolaan oli ilmoittautunut neljä kuljettajaa ja KZ2-luokan kuljettajat kisasivat lauantaina aika-ajojen lisäksi yhden alkuerän sekä kaksi finaalilähtöä. Santtu Juntunen oli ykkösnimi jokaisessa startissaan ja voitti päivän molemmat finaalit.

Finaali I
I Santtu Juntunen
II Konsta Lappalainen +2.057
III Timo Aaltonen +29.537

Finaali II
I Santtu Juntunen
II Timo Aaltonen +16.012
III Aapo Salonen +47.173

CUP-sarjatilanne
Juntunen Santtu, 106
Aaltonen Timo, 84
Salonen Aapo, 68

KZ2-luokan Finaali II: (vasemmalta oikealle) Timo Aaltonen, Santtu Juntunen (voittaja), Aapo Salonen
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close