Kouvolassa jännityksen tarjosi muuttuvat sääolosuhteet, jotka pitivät huolen siitä, että radalla tapahtui ja mekaanikot ruuvasi. Näkyvyys oli pahimpien kuurojen aikaan lähes nolla, ja viimeistään märästä kuivaan vaihteleva rata varmisti sen, että pusikot heiluivat ja keräilymönkkärillä riitti ajoja. Onneksi kaoottisista olosuhteista huolimatta vahingot jäivät pieniksi, ja kaikki kuskit saivat ajettua kisaviikonlopun kokonaisuudessaan.

Minimaalisten virheiden paikkailua
Vaikka minit pääsivät sadekoettelemusten osalta varmasti helpoimmalla, riitti luokassa tapahtumia. Lauantain aika-ajossa osa minikuljettajista luotti nopeuteensa hieman liikaa, ja tuli pois radalta jo hyvissä ajoin ennen ajan loppumista sateen alkaessa. Ratkaisusta hyötyi useampi radalle jäänyt kuljettaja, jotka paransivat aikaansa jättäen mm. Minea Poutasen ja Oskari Wallen ilman aika-ajopisteitä. Sunnuntaina taas rata oli aamulla niin märkä ja liukas, että vitosmutkan pusikkoon täräytti heti ensimmäisellä kierroksella melkoinen joukko kuljettajia. Vaikka selkärankaan iskostunut ”auto radalle ja jatkamaan” toimi melkein kaikkien kohdalla, ei yritystä tällä kertaa palkittu – sääntöjen mukaan aika-ajossa ei autosta saa nousta, ja jopa seitsemän kuljettajan ajat hylättiin. Lähtöruutujen arvonta ei myöskään suosinut ennakkosuosikkeja, ja mm. Oskari Walle ja Oiva Vettenranta lähtivät kisapäivään joukon hänniltä. Tämä ei tosin kaksikkoa hidastanut, sillä molemmat kuljettajat löytyivät päivän lopuksi podiumilta – lauantaina Niklas Pasin seurassa, ja sunnuntaina Lenni Mäkisen säestämänä, Parolinin tallin ottaessa minien kolmoisvoiton.
Mini LA Top 3 | Mini SU Top 3 |
---|---|
Oskari Walle | Oskari Walle |
Oiva Vettenranta | Oiva Vettenranta |
Niklas Pasi | Lenni Mäkinen |

Ikä ei aina tuo varmuutta
Vaihteellisten autojen aika-ajojen ässänä nähtiin Formula 4:kin ajanut Aleksi Jalava, jolla on tällä kaudella tähtäimessä myös mm. Saksan ADAC-sarja. Tiukan vastuksen tarjosi puolustava mestari ja Ruuhimäen kestopodiumisti Santtu Juntunen, sekä tauolta palannut pitkän linjan kuljettaja Kaisa Eiristö. Erästä yksi muodostui Juntusen ja Jalavan taistelu Eiristön peesatessa, mutta toisessa erässä Jalava jää tantereeseen tekemään Eiristön kanssa lähempää tuttavuutta juuri ennen erän loppua, ja maaliintulojärjestykseksi tulee Juntunen, Sirviö ja Aaltonen. Finaalissakin pyörähdellään märällä radalla ja otetaan kosketusta, maalissa lopulta Juntunen, Jalava ja Aaltonen muiden jäädessä matkan varrelle tai liikaa jälkeen.
KZ2 LA1 Top 3 | KZ2 LA2 Top 3 |
---|---|
Santtu Juntunen | Santtu Juntunen |
Aleksi Jalava | Aleksi Jalava |
Timo Aaltonen | Kaisa Eiristö |

OKJ:n IronMan-mittelöt
OKJ:n lauantain aika-ajo oli todella tasainen, ja sijoitukset vaihtelivat tiheään. Kärkiruutuihin itsensä parkkeerasivat Mike Parhiala, Sebastian Lehtimäki, Jesse Saarinen ja Simeon Ketola, joka joutui kuitenkin keskeyttämään ulosajon seurauksena heti ensimmäisen erän alkutaipaleella.
Erissä mukaan kärkikahinoihin liittyi vielä Alfons Miettinen, Sebastian Lehtimäki, Otto Sakala ja Elias Kivistö. Varsinkin toinen erä ajettiin varsinaisessa monsuunisateessa, ja siitä muodostuikin ennemmin kestävyys- kuin nopeuskilpailu, sillä erään lähteneestä 25 kuljettajasta maaliin saapui vain seitsemän. Loppupäivästä podiumille kiipesivät Sebastian Lehtimäki, Alfons Miettinen ja Elias Kivistö, finaalin kärsiessä taas kuskikadosta.
Sunnuntain aika-ajoon mennessä ilma vaihteli muutaman minuutin sykleissä, joten renkaatkin vaihdettiin vielä karsinassakin kahteen kertaan. Sadekelin renkaat taisi olla kuskien lopullinen valinta, vaikka sadekuuro olikin jo tauonnut lähtöruutuihin mennessä. Ensimmäiset lähtöruudut eriin varasivat Kasper Korelin, Mike Parhiala, Veeti Väänänen ja Simeon Ketola. Ensimmäinen erä ajetaan aurinkoisessa säässä, siitä huolimatta usea tekninen keskeytys, ja erän kuittaavat selkeällä johdolla Parhiala, Lehtimäki ja Lähdemaa Miettisen lusiessa ajotaparankkua. Toisessa erässä jatketaan samalla kaavalla, ja ensimmäisenä maaliin tullut Miettinen nauttii ajotaparankun uudelleen samalla kun kärkeen kiilaavat Lehtimäki ja Korelin. Finaalissa juhlivat Lehtimäki, Parhiala ja Miettinen.
OKJ LA Top 3 | OKJ SU Top 3 |
---|---|
Sebastian Lehtimäki | Sebastian Lehtimäki |
Alfons Miettinen | Mike Parhiala |
Elias Kivistö | Alfons Miettinen |

Neljännes ui maaliin
Jos OKJ:ssa kärkiaikaerot olivat pieniä, niin OK:ssa ne oli vielä pienemmät. Aika-ajopisteet veivät nimiinsä Vili Hakala, Alvar Siimesvaara ja Aaron Koivula. Samat kuljettajat kuittasivat nimiinsä ensimmäisen erän Koivulan noustessa lempiradallaan kakkoseksi. Toinen erä meni enemmän uimalla kuin ajamalla, näkyvyys oli aika lailla nolla, ja maaliin tuli 16:sta kuljettajasta neljä – Axel Saarniala, Veeti Nenonen, Robin Särg ja Nea Kytölä. Finaalin nopeimmat olivat Saarniala, Koivula ja Siimesvaara.
Sunnuntaina nopeat söivät hitaat, sillä slikseillä radalle lähtenyt kuljettajajoukko kerkesi ajamaan vain muutaman hassun kierroksen, ennen kuin rata kävi sateessa vaarallisen liukkaaksi. Kärkisijoille ajoivat Alvar Siimesvaara, Antti Haapalainen ja Robin Särg. Ensimmäinen erä kului Siimesvaaran ja Saarnialan taistellessa Haapalaisen ajellessa kolmanneksi. Toisessa erässä ehdittiin lämmittelykierrokselle, kunnes sade yllätti autoilijan ja koko jengi otettiin punaisella lipulla varikolle renkaiden vaihtoon. Erä päästiin ajamaan hetken päästä märällä radalla, mutta suht hyvällä näkyvyydellä. Särg maalissa ensimmäisenä, toiseksi tulleelle Saarnialalle puskurirankku, joten Haapalainen ja Siimesvaara kiilaavat ohi. Finaalissa jaellaan varoituksia urakalla. Siimesvaara ja Haapalainen päätyvät pientareelle taistellessaan paalusta. Kuklane ja Särg nappaavat mustan lipun ja kärjessä pitkään letkaa vetänyt Volt saa puskurirankun, joten Saarniala, Johannesdahl ja Nenonen nousevat podiumille.
OK LA Top 3 | OK SU Top 3 |
---|---|
Axel Saarniala | Axel Saarniala |
Aaron Koivula | Luca Johannesdahl |
Alvar Siimesvaara | Veeti Nenonen |