31.08.2026

KOUVOLA PÄÄTTI KARTING SM -KAUDEN – MESTARIT JA MITALISTIT OVAT SELVILLÄ

Karting SM -kausi 2026 sai arvoisensa päätöksen Kouvolassa 28.–29. elokuuta. Kauden viimeinen kilpailuviikonloppu tarjosi tiukkoja voittotaisteluita, uusia finaalivoittajia ja ennen kaikkea ne ratkaisut, joita läpi kesän oli odotettu. Kouvolan radan uusi asfalttipinta sai paljon kehuja ja monelle Kouvola tarjosi kauden parhaat kierrokset ja tunnelmat.

MINI60-, OKN Junior- ja OKN-luokissa kymmenen finaalin mittaisesta kaudesta loppupisteisiin laskettiin kahdeksan parasta tulosta. EXPERT-luokassa neljästä finaalista kolme parasta jäi voimaan. Flying Finn Raketissa puolestaan pisteiden laskenta toi kauden päätteeksi vielä todellisen jännitysnäytelmän.

KZ2-luokan Suomen mestaruus ja mitalit oli ratkaistu jo Lahdessa, joten Kouvolassa huomio kohdistui muiden luokkien viimeisiin kamppailuihin.

MINI60 – Koramolle kultaa. Louholle ja Tammille Kouvolan finaalivoitot

Eetu Koramo oli varmistanut Suomen juniormestaruuden jo Lahdessa eikä mestaria nähty enää Kouvolan finaalikierroksella. Sen sijaan hopeasta ja pronssista riitti ratkaistavaa.

Ensimmäinen finaali tarjosi heti yhden päivän tiukimmista voittotaisteluista. Hugo Louho ja Eero Räikkä kävivät käytännössä koko kilpailun ajan kamppailua kärkipaikasta. Räikkä johti kilpailun ensimmäiset kaksi kierrosta, Louho nousi kärkeen kolmannella ja kaksikko vaihtoi vielä johtopaikkaa kilpailun loppuvaiheessa.

Ruutulipulla eroa oli lopulta vain 0,067 sekuntia Louhon hyväksi. Joonas Tamm ajoi kolmanneksi 1,752 sekuntia voittajasta. Finaalin nopeimmasta kierroksesta vastasi kymmenenneksi sijoittunut Lumi Puustinen ajalla 53,308.

TOP3 / FINAALI 1
1. Louho Hugo
2. Räikkä Eero +0.067
3. Tamm Joonas +1.752

Nopein kierrosaika: Lumi Puustinen 53.308

MINI60 Finaali1: vasemmalta oikealle: Eero Räikkä (P2), Hugo Louho (P1), Joonas Tamm P3)

Päivän toisesta finaalista muodostui vielä ensimmäistäkin tasaisempi. Johtopaikka vaihtui kilpailun aikana useaan kertaan Tammin, Räikän ja Simon Ojamäen välillä. Viimeiselle kierrokselle tultaessa kärkeen nousi jälleen Tamm ja piti paikkansa ruutulipulle saakka.

Johann Laidvee oli toinen 0,435 sekuntia voittajasta ja Ojamäe kolmas vain 0,077 sekuntia Laidveen takana. Neljänneksi ajanut Dominik Lepp jäi voittajasta vain 0,651 sekuntia ja Räikkä viidentenä 0,720 sekuntia. Koko kärkiviisikko mahtui siis alle sekunnin sisään. Tamm kirjautti nimiinsä myös finaalin nopeimman kierroksen 53,295.

TOP3 / FINAALI 2
1. Tamm Joonas
2. Laidvee Johann +0.435
3. Ojamäe Simon +0.512

Nopein kierrosaika: Joonas Tamm 53.295

MINI60 Finaali2 virolaiskolmikko: vasemmalta oikealle: Johann Laidvee (P2), Joonas Tamm (P1), Simon Ojamäe P3

Kun kauden kaksi heikointa finaalitulosta jätettiin pois, Eetu Koramo kruunattiin Suomen juniorimestariksi 305 pisteellä. Hugo Louho otti hopeaa 274 pisteellä ja Eero Räikkä pronssia 232 pisteellä.

MINI60-luokan Suomen Juniormestari Eetu Koramo sinetöi mestaruuden jo Lahdessa. Kuva: Frida Löfgren.

🥇 Eetu Koramo – 305 p
🥈 Hugo Louho – 274 p
🥉 Eero Räikkä – 232 p

Sarjapisteet MINI60

OKN JUNIOR – Laitinen mestariksi, Mäkinen päätti kauden voittoon

OKN Juniorissa Leo Laitinen saapui Kouvolaan sarjajohdossa, mutta Lenni Mäkinen ja Juho Vesterinen pitivät mestaruus- ja mitalitaistelun elossa aina kauden päätöspäivään saakka.

Ensimmäisessä finaalissa Laitinen ei kuitenkaan jättänyt muille paljon mahdollisuuksia. Hän otti kilpailun komentoonsa heti lähdöstä ja johti kaikki 21 kierrosta. Tosin helpolla voitto ei irronnut, sillä maalissa Hugo Kahila oli vain 0,208 sekuntia Laitisen takana ja Noel Gefwert kolmantena 0,276 sekuntia voittajasta. Kolmikko tuli siis ruutulipulle lähes yhtenä rintamana. Finaalin nopeimman kierroksen 48,285 ajoi Justus Lauhaluoma.

TOP3 / FINAALI 1
1. Laitinen Leo
2. Kahila Hugo +0.208
3. Gefwert Noel +0.276

Nopein kierrosaika: Justus Lauhaluoma 48.285

OKN JUNIOR Finaali1 vasemmalta oikealle: Hugo Kahila (P2), Leo Laitinen (P1), Noel Gefwert (P3)

Toisessa finaalissa tapahtumia riitti. Oskar Ojala johti kaksi ensimmäistä kierrosta, minkä jälkeen Mäkinen nousi kärkeen. Johtopaikka vaihtui kilpailun aikana vielä Vesteriselle ja Lauhaluomalle ennen kuin Mäkinen palasi kärkeen kahdelle viimeiselle kierrokselle.

Mäkinen vei kauden viimeisen finaalin nimiinsä 0,348 sekunnin erolla Vesteriseen. Ojala oli kolmas, vain 0,545 sekuntia voittajasta. Kahila ajoi finaalin nopeimman kierroksen 48,249. Laitinen ei startannut toiseen finaaliin, sillä ensimmäisen finaalin voitto sinetöi Laitisen SM-kullan.

TOP3 / FINAALI 2
1. Mäkinen Lenni
2. Vesterinen Juho +0.348
3. Ojala Oskar +0.545

Nopein kierrosaika:Hugo Kahila 48.249

Lenni Mäkinen tuulettaa Finaali2-voittajana sekä SM-hopeamiehenä

Laitisen ensimmäisen finaalin voitto osoittautui ratkaisevan arvokkaaksi. Kahden heikoimman finaalituloksen vähentämisen jälkeen  Leo Laitinen vei Suomen mestaruuden 166 pisteellä. Lenni Mäkinen päätti vahvan loppukautensa SM-hopeaan 158 pisteellä ja Juho Vesterinen saavutti SM-pronssin 133 pisteellä.

OKN JUNIOR mitalikolmikko sekä World Cup -sarjapalkinnon voittajat vasemmalta oikealle: Lenni Mäkinen (P2), Leo Laitinen (P1), Juho Vesterinen (P3)

🥇 Leo Laitinen – 166 p
🥈 Lenni Mäkinen – 158 p
🥉 Juho Vesterinen – 133 p

Sarjapisteet OKN JUNIOR

OKN – Parhiala sinetöi mestaruuden tuplavoitolla

Jos OKN-luokan Mike Parhiala halusi jättää mestaruudestaan mahdollisimman vähän jossiteltavaa, Kouvolan finaalipäivä oli siihen varsin tehokas tapa. Kaksi finaalia. Kaksi voittoa.

Ensimmäisessä finaalissa Parhiala johti kilpailua jokaisen 21 kierroksen ajan ja ajoi voittoon 5,984 sekunnin erolla Jesse Saariseen. Roope Miettinen täydensi kärkikolmikon 7,627 sekuntia voittajan takana.

Parhiala ajoi myös finaalin nopeimman kierroksen 47,436.

TOP3 / FINAALI 1
1. Parhiala Mike
2. Saarinen Jesse +5.984
3. Miettinen Roope +7.627

Nopein kierrosaika:Mike Parhiala 47.436

Kauden viimeisessä finaalissa sama meno jatkui. Parhiala johti jälleen lähdöstä ruutulipulle ja Saarinen ajoi toiseksi. Tällä kertaa kaksikon väli maalissa oli 1,422 sekuntia. Urho Kutila nousi kolmanneksi 3,943 sekuntia voittajasta. Parhiala täydensi päivänsä ajamalla jälleen myös kilpailun nopeimman kierroksen, tällä kertaa 47,505.

TOP3 / FINAALI 2
1. Parhiala Mike
2. Saarinen Jesse +1.422
3. Kutila Urho +3.943

Nopein kierrosaika:Mike Parhiala 47.505

Mike Parhiala - kaksi finaalia, kaksi voittoa. Tuoreen Suomen mestarin näyttävä päätös.

Kouvolan täydellinen 50 pisteen finaalipäivä sinetöi Parhialan mestaruuden. Jo ensimmäisen finaalin jälkeen Parhialan pisteet riittivät mestaruuteen, mutta tuore Suomen mestari osoitti tuodellista urheilijan luonnetta, koska halusi vielä startata kauden viimeiseen finaaliin. Kahdeksan parhaan tuloksen perusteella Mike Parhiala on OKN-luokan Suomen mestari 190 pisteellä. Jesse Saarinen saavutti SM-hopeaa 156 pisteellä ja Roope Miettinen vei pronssin 129 pisteellä.

OKN SM-mitalikolmikko sekä WORLD CUP -sarjapalkinnon voittajat vasemmalta oikealle: Jesse Saarinen (P2), Mike Parhiala (P1), Roope Miettinen (P3)

🥇 Mike Parhiala – 190 p
🥈 Jesse Saarinen – 156 p
🥉 Roope Miettinen – 129 p

Sarjapisteet OKN SENIOR

EXPERT – Saarniala sarjavoittoon, Rajala kauden viimeisen finaalin ykkönen

EXPERT-luokassa kauden neljästä finaalista kolme parasta laskettiin loppupisteisiin.

Kouvolan ensimmäisessä finaalissa Axel Saarniala otti kilpailun haltuunsa heti lähdöstä ja johti kaikki 17 kierrosta. Sarjan ulkopuolella kilpaillut, Ruotsin Isac Valtonen ajoi toiseksi 3,068 sekuntia voittajan jälkeen ja Antti Ollikainen oli kolmas.

Finaalin nopeimman kierroksen 49,049 ajoi viidenneksi sijoittunut Pyry Kekarainen.

TOP3 / FINAALI 1
1. Saarniala Axel
2. Valtonen Isac +3.068
3. Ollikainen Antti +3.368

Nopein kierrosaika:Pyry Kekarainen 49.049

EXPERT Finaali1 vasemmalta oikealle: Isac Valtonen (P2), Axel Saarniala (P1), Antti Ollikainen (P3)
Axel Saarnialalle sarjasta täydet 75 pistettä ja EXPERT-luokan SM-kultaa

Toisessa finaalissa nähtiin päivän yksi tiukimmista loppuratkaisuista. Henri Rajala johti kilpailun alkuvaihetta, Valtonen nousi välillä kärkeen, mutta Rajala palasi johtoon ja ajoi voittoon.

Pyry Kekarainen haastoi Rajalaa loppuun asti ja maalissa kaksikon väli oli vain 0,110 sekuntia. Valtonen oli kolmas 0,235 sekuntia voittajasta. Nopeimman kierroksen 49,121 ajoi Kekarainen.

TOP3 / FINAALI 2
1. Rajala Henri
2. Kekarainen Pyry +0.110
3. Valtonen Isac +0.235

Nopein kierrosaika: Pyry Kekarainen 49.121

EXPERT Finaali2 vasemmalta oikealle: Pyry Kykarainen (P2), Henri Rajala (P1), Isac Valtonen (P3)

Kolmen parhaan finaalituloksen jälkeen Axel Saarniala vei EXPERT-sarjan voiton täydellä 75 pisteen saldolla. Antti Ollikainen sijoittui toiseksi 56 pisteellä ja Pyry Kekarainen kolmanneksi 44 pisteellä.

🥇 Axel Saarniala – 75 p
🥈 Antti Ollikainen – 56 p
🥉 Pyry Kekarainen – 44 p

Kouvolassa mukana olleessa S125-luokassa Niklas Lehmusoja ajoi voittoon molemmissa finaaleissa ja varmisti CUP-mestaruuden.

Niklas Lehmusojalle S-125-luokan CUP-Mestaruus

Sarjapisteet EXPERT

FLYING FINN RAKET – Peetu Matintupa Raket-luokan SJM

Peetu Matintupa Flying Finn juniori Cup by Esapekka Lappi -sarjan RAKET-voittaja

Flying Finn Raket tarjosi kauden viimeisenä kilpailupäivänä vielä oman jännitysnäytelmänsä.

Peetu Matintupa varmisti Flying Finn Raket -CUPin mestaruuden perjantaina eli jo ennen kauden viimeistä kisapäivää.

Perjantain finaaliviisikko: Peetu Matintupa (P2), Kasper Joutvuo (P1), Katariina Leponiemi (P3). Edessä Leo Penttilä (P4) ja Konsta Hietikko (P5)

Kouvolassa finaalipäivän tahti oli Kasper Joutvuon. Aika-ajon paalupaikan vei Katariina Leponiemi, mutta Joutvuo voitti sen jälkeen molemmat alkuerät. Myös esifinaalissa Joutvuo johti jokaisen kymmenen kierrosta ja ajoi voittoon 2,486 sekunnin erolla Konsta Hietikkoon. Leo Penttilä oli kolmas.    

TOP3 / ESIFINAALI
1. Joutvuo Kasper
2. Hietikko Konsta +2.486
3. Penttilä Leo +2.905

Nopein kierrosaika: Kasper Joutvuo 55.896

Sama kolmikko löytyi myös päivän ratkaisevan finaalin kärjestä. Joutvuo johti kaikki 15 kierrosta ja päätti vahvan Kouvolan päivän voittoon. Hietikko oli toinen 2,477 sekuntia voittajasta ja Penttilä kolmas vain 0,083 sekuntia Hietikon takana.

Joutvuo ajoi myös finaalin nopeimman kierroksen 55,877.

TOP3 / FINAALI
1. Joutvuo Kasper
2. Hietikko Konsta +2.477
3. Penttilä Leo +2.560

Nopein kierrosaika: Kasper Joutvuo 55.877

Lauantain finaaliviisikko: Konsta Hietikko (P2), Kasper Joutvuo (P1), Leo Penttilä (P3). Edessä Katariina Leponiemi (P4) ja Onni Jänisoja (P5)

Kun sääntöjen mukaisesti kaksi heikointa prefinaalia ja kaksi heikointa finaalia vähennettiin, Peetu Matintuvalle jäi 486 pistettä ja Joutvuolle 485.

Flying Finn Raket CUP 2026 ratkesi siis yhdellä pisteellä.

🥇 Peetu Matintupa – 486 p
🥈 Kasper Joutvuo – 485 p
🥉 Konsta Hietikko – 348 p

Kouvolan ruutulippu päätti samalla Karting SM -kauden 2026 kilpailut.

Kauden aikana nähtiin onnistumisia, pettymyksiä, tiukkoja sekuntitaisteluita ja mestaruuksia, joiden ratkaisemiseksi tarvittiin välillä enemmän matematiikkaa kuin olisi etukäteen uskonut.

KZ2-luokan Suomen mestariksi kruunattiin jo Lahdessa Alvar Siimesvaara. Kouvolassa mestarilistalle saatiin loput nimet: MINI60-luokan Suomen juniorimestari Eetu Koramo, OKN Juniorin Suomen mestari Leo Laitinen ja OKN-luokan Suomen mestari Mike Parhiala. EXPERT-sarjan voiton vei Axel Saarniala ja Flying Finn Raket CUPin Peetu Matintupa.

Kauden viimeinen viikonloppu muistutti samalla jälleen siitä, ettei mestaruutta rakenneta yhdessä lähdössä. Takana on kokonainen kausi kilpailuja, onnistumisia, vaikeita viikonloppuja, mekaanikkojen työtunteja ja lukematon määrä kierroksia.

Onnittelut kaikille kauden 2026 mestareille, mitalisteille ja palkituille. Sekä iso kiitos jokaiselle kuljettajalle, tiimille, mekaanikolle, kilpailunjärjestäjälle, toimitsijalle, yhteistyökumppanille ja kaikille sarjaa seuranneille.

Kauden aikana kuljettajilla oli ratti. Meillä oli laskin. Ja Kouvolassa sitä todella tarvittiin.

Mestareita, mitalisteja ja sarjapalkinnon saajia.

SM-sarjan viralliset mitalit jaetaan AKK:n MESTAREIDEN ILTA GAALAJUHLASSA 12.12.2026 Kaikki mitalistit kutsutaan juhlimaan kauden päätöstä sekä menestystä koko autourheilukansan eteen.

Kuvat (ellei kuvassa toisin mainita): Julia Mäkinen / Racingpaparazzi

Sivuston on suunnitellut ja toteuttanut Markkinointitoimisto Creative Code Oy