
AKK on avannut haun lajiryhmiin kaudelle 2027–2028. Lajiryhmät toimivat tärkeässä roolissa lajien kehittämisessä, valmistelussa ja asiantuntijatyössä yhdessä AKK:n toimiston kanssa. Ryhmien tehtävänä on tuoda lajin asiantuntemusta, kentän näkemyksiä ja kehitysehdotuksia päätöksenteon tueksi.
Lajiryhmissä pääset vaikuttamaan siihen, miten oma lajisi kehittyy tulevina vuosina – kilpailutoiminnasta, säännöistä ja turvallisuudesta koulutukseen, yhteistyöhön ja uusien harrastajien mukaan saamiseen.
Mukaan haetaan henkilöitä, joilla on osaamista, näkemystä ja halua tehdä työtä oman lajin ja koko autourheiluyhteisön hyväksi. Erityisen arvokasta on monipuolinen kokemus esimerkiksi kilpailutoiminnasta, seuratyöstä, sääntö- ja turvallisuusasioista, tekniikasta, koulutuksesta tai kansainvälisestä toimintaympäristöstä.
Haku siis myös kartingin lajiryhmään on avoinna.
Lajiryhmien jäsenet valitaan avoimen haun kautta. Hakijan tulee olla AKK:n jäsenseuran jäsen.
Valinnoissa huomioidaan lajiryhmän kokonaisuus, monipuolinen osaaminen sekä mahdollisuuksien mukaan eri ikäryhmien ja sukupuolten edustavuus.
Jos haluat olla mukana rakentamassa oman lajisi tulevaisuutta, hae mukaan lajiryhmään. Haku on avoinna 4.–30.6.2026.
Luethan huolellisesti laji- ja työryhmien ohjesäännöt ennen hakemista. Ohjesäännöt löytyvät hakulomakkeen yhteydestä.
LISÄTIEDOT: https://www.autourheilu.fi/uutiset/hae-mukaan-lajiryhmaan-vaikuta-oman-lajisi-tulevaisuuteen/
HAKULOMAKE: https://q.surveypal.com/AKK-Lajiryhmahakulomake-26-27/0